Tervetuloa Rantarinteen tilalle

Rantarinteen tila sijaitsee Kajaanin Nakertajassa, Kajaaninjoen varrella. Tilalla sijaitsevia peltoja on aiemmin viljelty 70-luvulle asti, ja Rantarinteen tila alkoi kunnostamaan vanhoja peltoja vuodesta 2015 lähtien. Tila on tuottanut luomuna mansikkaa, vadelmaa ja omenaa vuosina 2019-2025, ja tänä aikana tila kuului myös luomuvalvonnan piiriin. Vuoden 2025 aikana tilan päätuotantosuunta päätettiin muuttaa marjanviljelystä mehiläistarhaukseen, ja samalla tila siirtyi tavanomaiseen tuotantoon.