Tietoa luomuviljelystä

Rantarinteen tila kuuluu virallisen luomuvalvonnan piiriin (Ruokavirasto/ELY-keskus).

Luomuviljelyssä kemiallisten home,-rikkakasvi-, ja tuholaismyrkkyjen käyttö on kiellettyä. Myös keinolannotteiden käyttö on kielletty.

Viljely luomuna on monella tavalla tavanomaista haasteellisempaa, mutta monesti vanhat keinot ovat parempia kuin säkillinen uusia. Luomupelto lannoitetaan ennen mansikanviljelyn aloittamista muun muassa viljelykierron ja eloperäisten lannoiteiden avulla. Viherlannoitusseoksessa olevilla palkokasveilla maahan saadaan sidottua typpeä tulevia kasvustoja varten. Vuoroviljelyllä pyritään lisäksi myös säilyttämään maaperän ravinnetasapaino, sekä ehkäisemään tuholaisia ja kasvitauteja. Viljelykierto kuuluu luomuvalvonnan perussääntöihin.

Rikkakasveja torjutaan mekaanisesti (käsin kitkien), sekä kateviljelyllä. Kate pitää marjat puhtaina, ja rajoittaa rikkakasvien kasvua.

Mansikan yleisintä pilaajaa, harmaahometta, torjutaan luomutiloilla taimien harvemmalla istutustiheydellä ja biologisesti. Biologisessa torjunnassa Suomalaisesta peltomaasta eristettyä sientä/rihmastoa kuljetetaan mehiläisten avulla kukkiin, joissa sieni taistelee elintilasta harmaahomeen kanssa, vähentäen homeen esiintymisistä. Rantarinteen tilalla mehiläisillä onkin monia tärkeitä tehtäviä pölytyksen lisäksi.

Viherlannoitus
Mansikoita poimintakorissa